tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tampereen Hevosmessut

Nyt pääsin vihdoin koneelle ja kirjottamaan viikonlopun hevosmessuista. Eilinen päivä meni matkustaessa, sitten ratsastaessa ja ilta palautuessa viikonlopusta!

Viime torstai-iltana tulin Suomeen. Perjantai-aamuna klo 6 aikoihin lähdin kohti Hämeenlinnaa ja sinne pitämään valmennuksia päiväksi. Valmennukset sujui hyvin, aina on yhtä kiva huomata, että ratsukot ovat kehittyneet!:) 

Perjantaina ehdin vielä pikaisesti käydä hyvän ystävän kanssa Tampereen keskustassa vähän ostoksilla ja kahvilla.. Tykkään todella Tampereesta ja varsinkin keskusta on minulle jotenkin tärkeä paikka ja aina kun siellä menee käymään niin tuntuu vähän siltä, kun olis tullu kotiin. Suomeen mulla ei ole hirveen usein ikävä, mutta silti Suomen, kotimaan, perheen, vanhojen ystävien ja muistojen merkitys kasvaa aina vaan päivä päivältä enemmän. 

Perjantai-iltana tuli vielä puhelu Pekka Larsenilta, että Hevosmessujen kilpailut on peruttu ja minulle olisi varattu 10 min aikaa esittää hevosen selässä jonkinlainen esteratsastus demo... No suostuin ehdotukseen.. Hetken mietin, että mistä saisin hevosen tähän esitykseen, joku tuttu hevonen olisi tietenkin kivempi. Sitten keksin kysyä kaveriltani Lauralta, hän omistaa hevosen Wibault, jolla olen kilpaillut viime kauden Sveitsissä 140cm tasolle asti, voittaen n.10 130cm luokkaa. Laura suostui ja sovittiin, että hän tuo hevosen messuille la-iltapäivällä.

Lauantai-aamuna oli sitten vuorossa Tampereen hevosmessut ja niiden avajaiset. Aamusta olin siellä mukana avajaisissa ja sen jälkeen kävin sponsorien standeillä tervehtimässä ja sopimassa päivän aikataulut. B/Vertigolta tarttui myös mukaan muutamia ihania uusia kesän vaatteita, mm. kisahousut, kevyt untuvatakki, tikkitakki, kisapaita ja uus kisatakki.. Näistä tulossa myöhemmin kuvia..:)

Klo 15 olin Agrimarketin standillä jakamassa nimmareita ja klo 15.30 Pharmacarella. Klo 17 oli sitten vuorossa esteratsastus demo areenalla. Aiheena oli kisaveryttely, kaikki meni hyvin ja sitten päätinkin veryttelyn jälkeen, että osallistun kuitenkin päivän kuuden ratsukon "Masters" luokkaan. Eli "Masters" luokassa jokainen ratsastaja saa ennen omaa vuoroaan valita yhden esteen jota korotetaan, ja jos ratsukko pudottaa jonkun esteen, niin silloin kisa päättyy siihen. Wibaultilla pääsin muistaakseni neljännelle kierrokselle asti (esteet olivat n. 125-145cm korkeudessa), sitten sain kiellon sarjan B-osalla, joten kisamme päättyi siihen. Tuloksena oli kuitenkin toinen sija. 

Sunnuntai-aamuna ei tarvinnut kiirehtiä messuille. Siskon tytöt olivat meillä perjantaista lähtien, mentiin sunnuntaina aamusta heti talliin ja tytöt pääsivät ratsastamaan. Poni, jonka olen saanut ollessani 1-vuotias on nyt heidän käytössään..:) Olen kilpallut "Huupulla" 80cm tasolle asti, Huupu on shetlanninponin ja russ-ponin risteytys.


Huupulla tyylikkäät punaiset pintelit ja korvahuppu..;)



Iltapäivällä lähdettiin sitten taas messuille. Klo 14 oli tiedossa sama kisaveryttely demo, kuin lauantainakin. Esitys meni mielestäni aika paljon paremmin kun edellis päivänä ja aloin myös tottua mikin käyttöön. Esityksen jälkeen oli taas tiedossa kuuden ratsukon luokka, joka oli sunnuntaina "Ride 'n Drive". Lähdin radalle kolmantena ja lähdin tekemään nopeaa aikaa, tulin kakkos esteelle ja Wibault yllättäen kielsi siihen, tein pienen voltin ja jatkoin rataa edelleen aika nopeassa tempossa, kunnes Wibault jälleen kielsi esteelle nro 6. Minulle oli aika yllätys, että se kielsi, sillä esteet olivat tosi pieniä.. Olisi ehkä pitänyt varmistella vähän enemmän, sillä en ollut ratsastanut hevosta reiluun puoleen vuoteen ollenkaan.. No mutta, turha jossitella.. Sain kuitenkin vielä ratsastaa radan vielä lopuksi "treenimielessä", jotta hevonen sai kerättyä vähän itsevarmuutta, sitten rata meni puhtaasti ja kummallekin jäi parempi mieli. Ei tietenkään ollut kovin kiva saada hylkäystä luokasta, mutta kaikki siellä olleet ainakin näkivät, että näin voi käydä ihan jokaiselle ratsastajalle. Aina ei mene kaikki ihan just niin kun on suunniteltu..

Ratsastuksen jälkeen lähdin Agrimarketin standille jakamaan nimmareita, ja kun kävelin kohti standiä niin näin jo kaukaa, että siellä oli jo pitkät jonot valmiina odottamassa. Todella ihana huomata, miten mahtavia faneja voi olla, kiitos teille!:) Nimmareita jakaessa joku koputti minua selkään, käännyin ja näin, että se oli ylä-aste ajan luokanvalvojani Arja, olin todella iloinen nähdessäni hänet! Arja oli suuri apu minulle ylä-aste ajoilla, kun jouduin olemaan paljon kisamatkoilla, niin Arja piti aina puoliani muille opettajille ja kertoi kisojeni olevan tärkeitä. Toivottavasti Arjakin näkee tämän kirjoituksen, oli ihan mahtavaa nähdä hänet ja olen todella kiitollinen hänelle! Kiitos Arja. Ja kiitos vielä kerran kaikki fanit ja muut kannustajat!

Tampereen Hevosmessut oli hieno tapahtuma ja todella hienoa, että meillä on Suomessa näin monipuolisia hevostapahtumia! Ensi vuonna messut laajenevat entisestään, joten kaikki mukaan ensi vuonnakin..:) Toivottavasti itsekin pääsen tulemaan taas paikalle!

Sunnuntai iltana muutama hyvä ystävä tuli vielä kylään, ja sitten olikin vähän liian pian aika sanoa taas hyvästit. Maanantai aamuna piti herätä klo 4.30 ja lähteä sitten kohti Pirkkalan lentokenttää, Pirkkalasta lensin Helsinkiin ja sieltä suora lento Zürichiin. Klo 9.40 saavuin Zürichiin, minua tultiin hakemaan lentokentältä, tulin kotiin, vaihdoin vaatteet, lähdin talliin ja ratsastamaan. Iltapäivällä kävin vielä ratsastamassa ja illalla olinkin sitten ihan poikki!

Tänään oli normaali työpäivä. Huomenna hypätään hevoset, jotka lähtevät viikonloppuna Italiaan Gorla Minoren CSI3* kisoihin, minulla lähtee hevoset Fardon, Lalik ja Arjo. Huomenna pakataan ja torstaina sitten lähdetään..

Viime viikon torstai aamuna olin kisoissa ennen Suomeen lähtöä, kisasin Fardonilla ja Landliebstellä, kumpikin niistä hyppäsi molemmat luokat (130 ja 135cm) puhtaasti. Tässä Landliebsten ja Fardonin radat viime torstailta..:)

Landliebste


Fardon




Messuilla siskon tyttöjen kanssa Agrimarketin standillä!


Palaillaan viikonloppuna kisatunnelmissa! Nyt hyvää yötä..:)

-Juuli

P.S. Lisää kuvia viikonlopulta tulossa!


21 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus! Mahtavaa kun sinullakin on blogi :) Minua kiinnostaisi, että ehditkö harrastaa muuta kuin ratsastusta? Nythän on kovasti ollut puhetta siitä että ratsastajilla pitäisi olla parempi kunto. Sinulla tietenkin on hyvä kunto, mutta olisi kiva tietää miten pysyt kunnossa, vai tuleeko se jo siitä ratsastuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Joo hyvä idea, kirjottelen ratsastajan kunnosta joku kerta lähiaikoina!

      Poista
  2. missä jessy,niilo ja lilli on nykyään?entä se constantinus ks?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jessy on valitettavasti siirtynyt vihreämmille laitumille muutama vuosi sitten. Lilli ja Niilo ovat tyytyväisinä kotitallillamme Ylöjärvellä..:) Konstantinoksesta en valitettavasti tiedä, että missä se on tällä hetkellä.

      Poista
  3. ihana postaus juuli! huomasin sut lauantaina messuilla mutta räpläsit kännykkää niin keskittyneesti että en kehannu tulla häiritsemään.. :)

    VastaaPoista
  4. Voi miten suloinen kuva toi missä on Huupu ja tytöt! :)

    VastaaPoista
  5. kiva postaus! oisin itekki kiinostunu lukemaan semmosen ratsastajan kunnosta ja myös 'ratsastushistoriani'-postaus ois kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo näistä aiheista tulossa postaukset! Ratsastushistoriaan olis kiva saada vanhoja kuvia mukaan, täytyy koittaa löytää jostain!

      Poista
  6. Onpa sinulla ihana asenne, jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  7. Olin lauantaina hevosmessuilla ja se sun demos oli tosi kiva :) Mut tykkään tosi paljon tästä sun blogistas :)

    VastaaPoista
  8. Saisinko taiteilla sinulle bannerin? Ottaisitko yhteysttä blogissani, niin voin tehdä :) itselluslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Näin sut sunnuntaina messuilla :) Olin myös hakee nimmarii ja yhteiskuvaa. Mut saanks julkasta sen yhteiskuvan (mis oot sää ja mää) mun omsassa blogissa?

    VastaaPoista
  10. Arvaa vaan harmittaako, kun en saanut sun nimmarias.. En ehtinyt tulla hakemaan, vaikka messuilla sunnuntaina olinkin. Suunnilleen itkin sit illalla, kun pääsin kotiin, sitä etten saanu yhteis kuvaa ja nimmaria.. Oon kolme vuotta halunnu olla just niinku sä... Mut ei musta ehkä koskaan tuu niin hyvää, vaikka sitä kuinka yritän..

    Kuulostaa hölmöltä, mut oisin todella halunnu sun nimmaris.. Ehkä vielä joskus, kun olet Suomessa, sitä odotellessa voin lukea blogiasi, onneksi

    VastaaPoista
  11. Moi Juuli! :)

    Olet aivan mahtava ratsastaja, tykkään sun ratsastustyylistä ja muutenkin olemuksestasi. :) Hurjasti onnea ja menestystä tulevillekin kisakentille!

    Oliko sun vanhemmat muuten hevosihmisiä, kun jo 1-vuotiaana sait ponin? :D

    VastaaPoista
  12. ^
    http://www.jormakontio.com/index_fi.htm

    VastaaPoista
  13. Mekin käveltiin kaverin kaa melkein puolen metrin päässä susta :D ei vaan kehattu tulla juttelee kun näytit aika kiireiseltä :D

    VastaaPoista